perjantai 15. maaliskuuta 2013
Hey guess what
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Sokka irti
Kuuden työpäivän jälkeen koitti ansaittu vapaapäivä ja sehän luonnollisesti meidän piireissä tarkoittaa vain yhtä asiaa!
Aikalailla sitä samaa soppaa mitä yleenstä neitien kanssa viihteelle lähdettäessä eli lapasesta lähti ja lujaa.
Saatiin uusia tuttavuuksia ja nyt joka lihas on tanssimisesta kipeänä enkä pysty tuolla vammanilkalla kunnolla käveleen mutta hei, kerrankos mulla on aikaa lähteä tyttöjen kanssa ulos niin sillon otetaan kaikki irti! Thanks girls!
perjantai 8. maaliskuuta 2013
And in this sea of scars the first cut is the deepest
Tää kyseinen perjantai oli harvinaisen kaunis, aurinko paistoi koko päivän ja yhtälailla aurinkoa paistoi myös mun mieli KOSKA
... tämmöinen rakkauspakkas ilmestyi tänään. Jouduin odottamaan muutaman tunnin ennekuin pääsin sitä kuuntelemaan (töissä juoksinkin kovempaa kuin koskaan ennen) ja voi luoja, olin tehnyt itselleni pesän tohon lattialle ja kääräissy viereen kaikenmaailman herkkuja tätä arvokasta hetkeä varten. Kahvi jäähtyi ja herkut jäi itkemiseltä syömättä, mikä on munlaiselta herkkuperseeltä aika big miracle mutta hei kyseessä on kuitenkin bändi joka on merkannut mulle enemmän kuin mikään muu koskaan. Jos koskaan tuun samaan lapsia niin tältä se ylpeys varmaan tuntuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)