The day I found home

Tasan vuosi sitten heräsin aamuyhdeksän aikoihin porukoiden sohvalta (jonne olin majoittautunut muutamaksi päiväksi), pakkasin tavarat pakettiautoon ja isä ratin takana lähdettiin ajamaan kohti uutta kotiani - Helsinkiä. Olo oli epätodellinen. Asia josta ole haaveillut tenavasta asti vihdoin toteutui. Uuden kodin kautta sain myös uuden työn ja uudet työtoverit. Olin lievästi sanottuna peloissani. Olin asunut jo omillani mutta pärjäänkö nyt varmasti ihan uudessa kaupungissa?

Asuttiin siis tosiaan aluksi kuukauden verran Forenomin vuokrakämpässä samalla kun etsittiin sitä oikeaa asuntoa. Oli kyllä sellainen tapaus ettei ikävä jää. Vessa ja suihku jaettiin kahden muun huoneen kanssa ja keittiö oli koko rapun käytettävissä. Voi jeesuksen kevät.

Maisemista en valita. Töölö on aina Töölö.

Alku oli kyllä ihan kaaosta. Heti ensimmäisellä viikolla onnistuin baarireissun jälkeisenä yönä paskomaan nilkkani ja hakemaan sairaslomaa. Hyvän kuvan annoin itsestäni!

Pari viikkoa etiäppäin ja saatiin tämä nykyinen kämppä jossa ollaan siitä asti asusteltu. Se hetki kun lopulta vilkastiin vessaan ja nähtiin Hurtsin juliste siellä seinällä - päng. Tää on pakko olla meidän. Ja niinhän se lopulta olikin.

Ja hyvinhän tässä on pärjäilty. Kävin kursseilla ja uskallauduin lukemaan ääneen novellejani muiden (paljon kokeneempien) kirjoittajien arvosteltaviksi. Improporukka nyt oli aivan omaa luokkaansa, ikävä on jo.

Rakastun joka päivä tähän kaupunkiin aina vain enemmän. Päivääkään en vaihtaisi pois, ja toivonkin loppuelämän jatkuvan samoissa tunnelmissa.