David Safier: Happy family
Emma Wünschmann on hylännyt perheensä vuoksi kansainvälisen uran kustannusalalla. Nyt hänellä on pieni lastenkirjakauppa, jossa saisi kernaasti käydä enemmänkin maksavia asiakkaita.
Perhe-elämäkään ei kukoista: teini-ikäisen tyttären mielestä äiti on totaalisen nolo, poika on sulkeutunut kirjojen maailmaan ja aviomies potee pahanlaatuista työuupumusta.
Kutsu Stephenie Meyerin kirjanjulkaisutilaisuuteen lupailee tilanteeseen parannusta.
Emma raahaa mukaansa vastahakoisen perheensä, kaikki hirviöasuihin pukeutuneina. Tilaisuudesta tulee täydellinen katastrofi, mutta pahin on vielä edessä. Kotimatkalla Wünschmannit törmäävät noitaan, joka langettaa heidän ylleen kirouksen. Se muuttaa heidät vampyyriksi, Frankensteiniksi, muumioksi ja ihmissudeksi!
Wünschmannien on pian saatava kirous purettua. He matkaavat Transilvaniaan etsimään vanhaa noitaa - sekä yhteisen onnen avaimia.
Aluksi voisin mainita sen että kyseinen kirjailija on kirjoittanut myös yhden suosikkikirjoistani Huono karma ja Safierin loistava tarinankerronta toistui myöskin Happy familyssa. Teemoiltaan kirjat olivat myös melko samanlaisia: alun huonot perhesuhteet, jotka monen odottamattoman mutkan kautta päätyvät pitkiin halauksiin ja onnelliseen loppuun. Ei mikään tyypillinen teema omaan kirjahyllyyn mutta Safier saa kliseisestä teemasta kasaan todella koukuttavan tarinan huumorin ja vinksahtaneiden juonenkäänteiden avulla. Raskaan ja syväluotaavan kirjallisuuden ystäville tarina hirviöiksi muuttuvasta saksalaisperheestä ja heidän matkastaan saattaa olla turhan kevyttä lukemista, mutta heillekkin suosittelisin tätä esimerkiksi auringonotto lukemiseksi tai pitkien juna/automatkojen piristykseksi. Naurettua tuli moneen otteeseen perheen edesottamuksille, ja bonuksena voisin mainita Frankesteinin hirviöksi muuttuneen isän, jonka kommunikointi kirjan sivuilla tapahtui lähinnä tikku-ukko kuvien avulla. Kiva pieni lisämaku siis.
Alice Sebold: Oma taivas
Kun ensi kerran tamaappe Susie Salomonin, hän on jo kuollut. Tarkkaillessaan elämää taivaspaikaltaan hän kertoo tarinan, joka hämmentää vuoroin rajuudellaan, vuoroin kauneudellaan.
Oma taivas on kertomus perheestä ja siitä riistetystä tytöstä. Mutta se on myös tarina ilosta, joka ihmeellisesti löytää paikkansa surun keskelle. Alice Seboldin esikoisromaani herättää lukijassaan niin järkytyksen, innostuksen kuin hellyydenkin tunteita.
Ihan omiaan takakansi ei mennyt lupaamaan. Oma taivas on rajujen tapahtumien varjossa kaunis satu murhatusta tytöstä jolla kaikki jäi kesken. Vuosien ajan hän seuraa sivusta - omasta taivaastaan - elämää johon ei enää kuulu mutta jonka kulkuun kuolemankin jälkeen vaikuttaa.
Samalla se on myös ankara selviytymistarina: miten elämä jatkuu perheenjäsenen poismenon jälkeen? Kuinka löytää voimia jatkaa? Miten pitää perhe kasassa, kun esikoisen kuolema on jättänyt jälkeensä märkivän haavan?
Jokainen heistä etsii epätoivoisesti omaa tietään selviytyä. Perheen isän omistautuessaan pakonomaisesti tyttärensä murhaajan selvittämiseen äiti yrittää unohtaa ja pakenee tragediaansa omin kyseenalaisin keinoin. Samaan aikaan perheen kaksi nuorempaa lasta yrittävät kasvaa aikuisiksi sisarensa kuoleman varjossa.
Kirja sivuaa myös perheen ja muiden läheisten selviytymistarinan lisäksi kahta muuta polkua. Susie muistelee taivaassaan aikaa kun kaikki oli vielä hyvin, lapsuudesta siihen päivään kun heidän omituinen naapurinsa houkutteli hänet pellon alle rakentamaansa onkaloon ja murhasi hänet.
Susien tarinan lisäksi pääsemme kurkistamaan tarkemmin hänen murhaajansa elämään ja tämän taustoihin. Tätä mahdollisuutta ei kyseisen kirjan elokuvaversiossa ollut, ja elokuva oli muiltakin osin paljon silotellumpi versio. Kirja ei sovi kovin herkille ja kevyttä lukemista kaipaaville, sillä se saattaa tietyiltä osilta järkyttää lukijaansa. En siis ihan ensimmäisenä valitsisi lapselle satukirjaksi jos sille linjalle mennään mutta sanoisin tämän kirjan kuuluvan kaikkien kirjallisuutta rakastavien hyllyyn. Oma taivas on aivan oma kokemuksensa nykykirjojen seassa, ja tarina jää mietityttämään vielä viikkoja lukemisen jälkeen.
Eoin Colfer: Vielä yksi juttu...
Myrsky oli selvästi laantunut, ja jossakin kaukana kukkuloiden takana jyrisevä ukkonen kuulosti yhtä vaisulta kuin mies, joka on myöntänyt hävinneensä väittelyn ja sanoo sitten kaksikymmentä minuuttia myöhemmin 'Niin, ja yksi juttu vielä..' - Douglas Adams
Rikon ehkä jotain luonnonlakeja kirjoittaessani tästä kirjasta sillä se on minulla vielä kesken mutta menkööt, en arvostele sitä sen syvemmin. Kyseinen kirjahan on siis ikoniseksi muodostuneen Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasarjan kuudes osa joten jo sen tähden suosittelen tätä kirjaa. Ja auta armias jos ette ole lukeneet LKL:n kirjoja. Douglas Adamsin tyyliä mukaillen Eoin Colfer on kirjoittanut "vielä yhden jutun" Arthur Dentille ja tämän sekavankirjavalle ryhmälleen heidän matkustaessaan ympäri galaxia epätodennäköisyysmoottorilla varustetulla aluksellaan, joka - no - nimensä mukaisesti ajaa heidät mitä epätodennäköisempiin paikkoihin.
Väsyneenä ei tätä kannata lukea. Pitkät ja monimuotoiset virkkeet saattavat pudottaa lukijan kärryiltä jo alkumetreillä mutta ei kannata jättää kirjaa hyllyyn vain sen tähden, sillä juuri tämä sanakikkailu on kirjojen sydän. Sen enempää en osaa kertoa mutta olen itse koukuttunut tähän kirjaan, ja LKL:n aikaisemmat kirjat kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini.. Palataan asiaan sitten kun olen saanut luettua sen läpi!
En ole mikään mestariarvostelija, pahoittelen. Tiivistettynä voisin sanoa että jos lukemista vaille olette, olkaa hyvät ja kokeiltaa vaikkapa näitä. Kiitti ja kuitti!
Alice Sebold: Oma taivas
Kun ensi kerran tamaappe Susie Salomonin, hän on jo kuollut. Tarkkaillessaan elämää taivaspaikaltaan hän kertoo tarinan, joka hämmentää vuoroin rajuudellaan, vuoroin kauneudellaan.
Oma taivas on kertomus perheestä ja siitä riistetystä tytöstä. Mutta se on myös tarina ilosta, joka ihmeellisesti löytää paikkansa surun keskelle. Alice Seboldin esikoisromaani herättää lukijassaan niin järkytyksen, innostuksen kuin hellyydenkin tunteita.
Ihan omiaan takakansi ei mennyt lupaamaan. Oma taivas on rajujen tapahtumien varjossa kaunis satu murhatusta tytöstä jolla kaikki jäi kesken. Vuosien ajan hän seuraa sivusta - omasta taivaastaan - elämää johon ei enää kuulu mutta jonka kulkuun kuolemankin jälkeen vaikuttaa.
Samalla se on myös ankara selviytymistarina: miten elämä jatkuu perheenjäsenen poismenon jälkeen? Kuinka löytää voimia jatkaa? Miten pitää perhe kasassa, kun esikoisen kuolema on jättänyt jälkeensä märkivän haavan?
Jokainen heistä etsii epätoivoisesti omaa tietään selviytyä. Perheen isän omistautuessaan pakonomaisesti tyttärensä murhaajan selvittämiseen äiti yrittää unohtaa ja pakenee tragediaansa omin kyseenalaisin keinoin. Samaan aikaan perheen kaksi nuorempaa lasta yrittävät kasvaa aikuisiksi sisarensa kuoleman varjossa.
Kirja sivuaa myös perheen ja muiden läheisten selviytymistarinan lisäksi kahta muuta polkua. Susie muistelee taivaassaan aikaa kun kaikki oli vielä hyvin, lapsuudesta siihen päivään kun heidän omituinen naapurinsa houkutteli hänet pellon alle rakentamaansa onkaloon ja murhasi hänet.
Susien tarinan lisäksi pääsemme kurkistamaan tarkemmin hänen murhaajansa elämään ja tämän taustoihin. Tätä mahdollisuutta ei kyseisen kirjan elokuvaversiossa ollut, ja elokuva oli muiltakin osin paljon silotellumpi versio. Kirja ei sovi kovin herkille ja kevyttä lukemista kaipaaville, sillä se saattaa tietyiltä osilta järkyttää lukijaansa. En siis ihan ensimmäisenä valitsisi lapselle satukirjaksi jos sille linjalle mennään mutta sanoisin tämän kirjan kuuluvan kaikkien kirjallisuutta rakastavien hyllyyn. Oma taivas on aivan oma kokemuksensa nykykirjojen seassa, ja tarina jää mietityttämään vielä viikkoja lukemisen jälkeen.
Eoin Colfer: Vielä yksi juttu...
Myrsky oli selvästi laantunut, ja jossakin kaukana kukkuloiden takana jyrisevä ukkonen kuulosti yhtä vaisulta kuin mies, joka on myöntänyt hävinneensä väittelyn ja sanoo sitten kaksikymmentä minuuttia myöhemmin 'Niin, ja yksi juttu vielä..' - Douglas Adams
Rikon ehkä jotain luonnonlakeja kirjoittaessani tästä kirjasta sillä se on minulla vielä kesken mutta menkööt, en arvostele sitä sen syvemmin. Kyseinen kirjahan on siis ikoniseksi muodostuneen Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasarjan kuudes osa joten jo sen tähden suosittelen tätä kirjaa. Ja auta armias jos ette ole lukeneet LKL:n kirjoja. Douglas Adamsin tyyliä mukaillen Eoin Colfer on kirjoittanut "vielä yhden jutun" Arthur Dentille ja tämän sekavankirjavalle ryhmälleen heidän matkustaessaan ympäri galaxia epätodennäköisyysmoottorilla varustetulla aluksellaan, joka - no - nimensä mukaisesti ajaa heidät mitä epätodennäköisempiin paikkoihin.
Väsyneenä ei tätä kannata lukea. Pitkät ja monimuotoiset virkkeet saattavat pudottaa lukijan kärryiltä jo alkumetreillä mutta ei kannata jättää kirjaa hyllyyn vain sen tähden, sillä juuri tämä sanakikkailu on kirjojen sydän. Sen enempää en osaa kertoa mutta olen itse koukuttunut tähän kirjaan, ja LKL:n aikaisemmat kirjat kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini.. Palataan asiaan sitten kun olen saanut luettua sen läpi!
En ole mikään mestariarvostelija, pahoittelen. Tiivistettynä voisin sanoa että jos lukemista vaille olette, olkaa hyvät ja kokeiltaa vaikkapa näitä. Kiitti ja kuitti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti